UUTISET
23.-24.5. Cabaret Over the Satumaa
Teatterikorkeakoulun avoimen yliopiston/Meri-Lappi Instituutin järjestämän Näyttelijäntaide-koulutuksen opiskelijat esittivät Ravintolateatteria perjantaina 23.5. sekä lauantaina 24.5 Kemin Merihovissa. Cabaret Over the Satumaa -esityksessä oli mukana osuuskuntamme jäseniä ja viimeisen esityksen avasi ylimääräisenä numerona Antti Hanhisuannon esikoismonologi.
Kulttuuritakomo OYT:n Pläkäri-lehdessä
Oulun ylioppilasteatterin uusimman tiedotuslehti Pläkärin (#1 2008) sivuilta löytyy juttu teatteriosuuskunta Kulttuuritakomosta. Lehteä löytyy muun muassa Kulttuuritalo Valvelta. Lehti saapuu painosta viikolla 11.
Oulun taiteiden yö 21.8.2008
Oulun taiteiden yö on tulossa kesällä 2008. Tapahtumaa varten on perustettu yhdistys ja Kulttuuritakomo oli mukana perustajajäsenenä perustamiskokouksessa. Lisätietoja tapahtumasta tulossa.
Teatteriosuuskunta Kulttuuritakomo
Toimintamme vain laajenee ja paranee vanhetesssaan kuin hyvä viini. Teatteriosuuskunta Kulttuuritakomo tuottaa improvisaatioteatterin lisäksi perinteistä teatteria ja tulossa on myös koulutustoimintaa. Uniikki Unikorni jatkaa toimimista Kulttuuritakomon alla omalla nimellään. Kulttuuritakomon sivut löytyvät osoitteesta: www.kulttuuritakomo.net
Kiinnostaako improvisaatio?
Etsitkö mahdollisuutta päästä irroittelemaan lavalla? Ota yhteyttä. Meidän joukossamme on aina tilaa aktiivisille ja innostuneille esiintyjille. Ryhmäämme kaivaittaisiin erityisesti taustamuusikkoa. Eli jos kiinnostus heräsi, viestiä osoitteeseen tnoulu (at) gmail.com. Kerromme mielellämme lisää toiminnastamme.